Energiakentän puhdistus
(Clearing, Spirit release)

Työn runkona on ajatus sielun kuolemattomuudesta ja että mediaaliset kyvyt omaava parantaja pystyy luomaan yhteyden toisessa ulottuvuudessa oleviin henkiin.  Kaikki fyysisen kehonsa jättäneet eivät löydä tietä valoon, vaan jäävät harhailemaan meidän maailmaamme aiheuttaen häiriötä niin mielen kuin kehonkin tasolla.  Energiakentän puhdistaminen on sielun vapautusta ja sen ohjaamista valoon.

Henkiparantaminen on maapallon vanhin ja yleisin hoitomuoto.  Työssä sulautuvat yhdeksi vanhan ja uuden ajan tietotaito.

Ihmisen kentässä loisivat henkienergiat voivat aiheuttaa isännässään ahdistusta, pakkomielteitä ja aggressioita, masennusta ja väsymystä, hän muuttuu yllättäen hyvin vieraaksi, joskus myös ulkoisesti.  Tämän muutoksen, mikä voi olla hetkellinen esim. humalatilassa, huomaa mm. hänen silmistään.

Nämä henkienergiat tuovat mukanaan koko oman informaationsa luonteenpiirteitä, tunnetiloja ja sairauksien aiheuttamia oireita myöten.  Ne pesiytyvät isännissään kaikkein heikoimpaan kohtaan, luovat rappeuttavan stressitilan ja lisäävät näin ongelmien taakkaa.

Koulutetun, asiansa osaavan ja kykenevän parantajan tekemää energiakentän puhdistusta voi tarvittaessa tehdä kaikille vauvasta vaariin.  Joskus myös eläimillä on kentässään häiritseviä energioita ja traumoja. Jokainen meistä on kuullut puhuttavan kummituksista, tiloissa levottomasti liikkuvista hengistä ja myös heidät voi energiakentän puhdistamisella saattaa pois maan piiristä. Alaikäiset hoidetaan pääsääntöisesti kaukohoidolla eikä lapsen tarvitse edes tietää, että häntä hoidetaan.  Mitään pehmeämpää ja vaarattomampaa hoitomuotoa tuskin löytyy.  Hoitotulokset ovat kauttaaltaan erittäin hyviä.

Hoidossa on kyse kaaoksen muuttumisesta järjestykseksi, epätasapainon tasapainoksi. Hoitava energia virtaa hoitajan ja hoidettavan välillä pienellä aikaviiveellä ja läpäisee kaikki tunnetut esteet ja toimii satojen kilometrien päähän. Se ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan ja tämä mahdollistaa kaukoparannuksen.

Varmaa on kuitenkin, etteivt kaikki ihmispoloa kiusaavat vaivat ole mystisen henkimaailman aiheuttamia. Varmaa myös se, että paranemisen mahdollisuudet hoidon jälkeen ovat aivan toiset, käytettiin mitä muita perushoitomuotoja tahansa. Tasapainoinen energiakenttä on terveen ihmisen luonnollinen olotila ja häiriöt tunnistetaan oireina, kiputiloina, ”sairauksina”.  

Paraneminen on itsesäätelyä ja hoito antaa sysäyksen ja mahdollisuuden tälle prosessille.  Jos apua hakeva käsittää energiahoidon samaksi kuin lääkkeiden ottamisen, voi siitä tulla suuri pettymys, sillä sairaus viestii myös muutoksen välttämättömyydestä.  Se ei koskaan voi olla oikotie, eikä parantaja voi ottaa kantaakseen ja tehtäväkseen sitä, mistä itse olemme vastuussa.

Hoito sopii kaikenikäisille ja se voi myös avata paranemisen tien silloin kun sairauden syytä ei lääketieteellisesti voida saada selville, taikka silloin kun mitkään lääkkeet eivät tuo helpotusta.

Tilojen puhdistus

Kummitukset l. aaveet ovat tuttuja käsitteitä ja niillä on vankka asema piirretyistä lastenelokuvista, kirjallisuuteen ja kuvaamataiteeseen asti. Ne on valjastettu niin hauskuuttajiksi kuin hyytävän kauhun välittäjiksikin. Kummitus on saanut tieteenkin kiinnostumaan oudosta läsnäolostaan, askeleittensa kumusta tyhjällä vintillä. Kaupungin vanhoissa rakennuksissa vaeltavat ajattomat rakkaudessa pettyneet ja tummille poluille eksyneet aineettomat asukkaat.

Kummituksiin suhtaudutaan usein ymmärryksellä, sillä niistä on kerrottu lukuisia tarinoita ja niitä on aina ollut, ne kuuluvat arkeen. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö ne aiheuttaisi harmia, varsinkin jos ovat luonteeltaan kiukkuisia tai kostonhaluisia, talojensa ikuisia omistajia.

Lapset näkevät painajaisia eivätkä uskalla nukkua, kellariin ei kukaan halua mennä, vaikka olisi millaiset valot päällä. Siivouksesta ja tuuletuksesta huolimatta kodissa on tunkkaista ja ahdistavaa. Jos koti aiotaan myydä, mahdollinen ostaja kääntyy näytöllä jo eteisessä ympäri eikä palaa. Sähkölamput ja radio syttyvät ja sammuvat, sulakkeet reistailevat. Tässä pyörityksessä ihmisen voimat ja kestokyky voivat joutua kovalle koetukselle.

Tiloja voi puhdistaa aivan samalla tavalla kuin ihmisen energiakenttiäkin. Se hoituu kaukohoidolla niin kuin kaikki muukin. Paikannuksessa valokuva auttaa ja työ tulee tehtyä.     

Vastavoima

Jonkin aikaa sitten havahduin ilmiöön, joka koskee pieniä, todella valovoimaisia, nuoresta iästään huolimatta itsessään viisaita poikia, ikä n. 4 – 13 vuotta. Sama on koskenut muutamia tyttöjä, mutta kyseessä ovat pääosin pojat.

Häiriö muistuttaa kohtausta, sillä se ryöpsähtää päälle yllättäen ja muuttaa käytöksen hyvin aggressiiviseksi. Lapsi käy päälle, myös vanhempien ja sisarusten, leikkitovereista puhumattakaan. Minkäänlaista myötätuntoa hän ei tunne kohtauksen ollessa päällä, sen mentyä ohi, kylläkin. Lapsen puhe voi muuttua hyvin karkeaksi, hän tiuskii ja solvaa. Ääni voi muuttua vieraaksi samoin ulkonäkö, varsinkin silmät ja koko olemus jopa niin, etteivät vanhemmat ole tuntea lastaan samaksi. Tilanne rauhoittuu yhtä yllättäen kuin se on alkanutkin, mutta pamahtaa taas päälle jostakin pikkujutusta, esim. katseesta tai muuten vaan.

Jotain muuta

Nämä purkaukset eivät liity uhmaikään tai heräävään hormonihyrrään. Ne eivät liioin liity sosiaalisesti ongelmalliseen taustaan, ylivilkkauteen tai muuhun vastaavaan, tämä on jotakin muuta. Kyseessä ei liioin ole raivo, johon törmää silloin, kun lapsi on tietokonepelien ja muun teknologian koukuttama ja univajeen stressaama.

Joitakin yhtymäkohtia voi olla koulukiusaamiseen siinä, että kiusauksen kohde matkii kiusaajan käytöstä. Mutta tämäkään ei ole aivan samaa kuin mainitsemani ”häiriö”, se on jotakin muuta.

Hoito

Kyseessä oleva häiriö ei liity yllä mainittuihin siksi, että sitä on varsin helppo hoitaa energialla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä välittömämpi muutos on. Lapset eivät koskaan tiedä, että heitä hoidetaan, mutta vanhemmat kertovat palautteessa, että käytös on muuttunut jopa leikin aikana niin, että ulkopuolisetkin ovat sen huomanneet. Olen myös saanut viestejä, joissa äidit kiittävät siitä, että ovat saaneet lapsensa takaisin. Nuoren törkeästi lyttyyn haukuttu äiti saa yllättäen kuulla, että hän on kaikkein rakkain ja että hän on maailman paras äiti ja kotitöissä autetaan pyytämättä. Muutos hyvään on todella hämmästyttävä, myös hoitajalle ja etenkin siinä, että häiriöt pysyvät myös poissa. Hyvin harvoissa tapauksissa on jouduttu hoitamaan uudelleen muutaman viikon, tai kuukauden kuluttua.

Mitä tämä on, mistä se tulee ja miksi?

Monivuotisen hoitokokemuksen rohkaisemana uskallan myöntää, etten tiedä. Tässä ei ole kyseessä mikään tavanomaiseen energiakentän puhdistamiseen liittyvä tekijä, joista näillä sivuilla kerrotaan, tämä on ”vain” energiaa, tosin älykästä ja valikoivaa. Se mitätöi hyvän elämänalun mahdollisuudet ja siksi olenkin ristinyt sen ”vastavoimaksi”.

Vanhempia, joiden lapsi oireilee kuvatulla tavalla, kehotan ottamaan yhteyttä johonkin näillä sivuilla olevaan parantajaan. Teemme kaikki samaa työtä, olemme kaikki samalla linjalla.

Paha silmä eli kateus

Kateus ja myrkyttyneet ihmissuhteet voivat aiheuttaa vakavia ongelmia elämän hallintaan. Sanonta selkään puukottamisesta pitää paikkansa, sillä monet tuntevat kateuden pistävän kivun selässään.

Tämä toisen ihmisen lähettämä negatiivinen energia on kuin luoti, joka rikkoo aurakentän suojan. Se pesiytyy sinne, missä uhrin vastustuskyky on heikoimmillaan. Se voi aiheuttaa alituisia kaatumisia ja kolhuja, työkalut menevät rikki ja tietokone yskiin alituiseen. Epäonni vainoaa kaikilla elämän alueilla. Luonteeltaan se on rappeuttavaa, niin kehon kuin mielenkin alueella. Se voi olla suorastaan tuhoavaa, mikä kaiketi on sen tarkoituskin. Ihmispolo ei tiedä mitä hänelle tapahtuu, kun verenpaine pomppaa kattoon ja sydän on tulla ulos rinnasta, paranemisen prosessit eivät edisty ja elämä on kuin rämpisi suossa.

Avoimessa konfliktissa ei ole tätä pahaa, sillä avoimuus on myös reilua, kateus ei. Kateelliselle ihmiselle mikään ei ole pyhää. Pahimmat kateuden muodot, joita olen työssäni kohdannut, ovat sisarkateus ja lapsikateus. Tämä on masentavaa ja ainoa valonpilkku, jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua on se, että selvänäköinen parantaja saa yleensä selville pahan silmän lähettäjän ja pystyy näin katkaisemaan tuhoisan yhteyden. Viha tai kosto ei tähän kuvioon sovi, vaan ymmärrys ja diplomaattinen etäisyys, parhaassa tapauksessa anteeksianto.