Pia Wikström Helsinki / Lappeenranta

Hei,

Olen Pia Wikström. Energioiden parissa olen työskennellyt vuodesta 2003 lähtien.

Oma sairastuminen työuupumukseen aikoinaan, johdatteli minut Reiki-tielle ja sitä myötä kiinnostus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sai kouluttautumaan kokonaan uudelle alalle.

Yksi merkittävimmistä opeista on ollut Katrinan parantajakoulu, josta valmistuin 2013.

Pitkä tovi on jo vierähtänyt hoitojen- ja Reiki-koulutusten parissa.

Lukuisat kannustavat kokemukset energiatyöskentelystä hoitojen ja kurssien välityksellä saa aina uutta potkua työhön ja mielenkiinnolla opiskelen myös uutta.

Viime vuosina olen jatkanut opintojani myös mm. Theta Healingin pariin ja etenkin jatkohoidoissani toimin hyvin intuitiivisesti yhdistellen erilaisia työkaluja mm. poistamalla negatiivisia uskomuksia ja traumoja (myös menneet elämät) ym. syitä erilaisiin ongelmiin.

Lähtökohtana kaikelle energiatyöskentelylle on kuitenkin aina puhdas energiakenttä!

Kaukohoidot ovat osoittautuneet erittäin toimivaksi vaihtoehdoksi tässä työssä.

Lähihoitoja teen Helsingissä, Lappeenrannassa ja Lemillä

Lisää sivuiltani www.luomuhoitolaharmony.fi

pia.wikstrom@arabianranta.com

puh. 0400 828765

Y 2080789-9